Viimeistelytohinoita

Päiväkirjassa on hiljaiseloa ollut, mutta kulissien takana edelleen housut heiluu. Miksauksia olemme kuulostelleet ja soundit on naulattu lukkoon. Myöskin kannet ovat saaneet lopullista kuosiaan.

Tammikuussa olisi tarkoitus pulauttaa pihalle jonkinlainen nettisinkku, ilmaiseksi ladattavana toki, joka tulee sisältämään kaikella todennäköisyydellä levymme avausraidan. Tarinavetoinen kun tuotos on, niin tuntuisi hassulta mistään muualta päin levyä maistiaista tarjota.

Tulevana viikonloppuna käymme vielä Jonnen kanssa viimeiset voitelut suorittamassa. Jonne hoitelee omat leadinsa ja soolonsa, jotka jäivät noiden vireongelmien takia rästiin. Minä tempaisen myös yhden veisun pitkälti uudestaan, kun tulimme siihen tulokseen että kertsin melodia pitää uusia ja mahdollisesti myös vähän rukata biisin muutakin vokalisointipuolta, tai muuten biisi jää vähän "tyhjäksi". Otinpa synan käteen ja soittelin sitten uudet melodiat pojille ja siltä pohjalta lähdetään nyt vetämään.

Olemme hitusen aikataulussa jäljessä kuitenkin. Alkuperäinen ajatus oli, että jouluksi olisi jo lätty meidän omissa hyppysissämme, mutta nyt menee tuonne tammikuun puolelle. Mutta eipä niin väliä, kun ennen sitä se ei painoon olisi lähtenyt kuitenkaan. Tunnelmat ovat hyvät ja olemme, ainakin vielä, lopputulokseen varsin tyytyväisiä. Eiköhän sitä kuitenkin vielä hetkellisesti ehdi se "Mitäs vittua me mentiinkään tekemään"-fiilis jossain vaiheessa pintaan pukkaamaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun arvosteluja jännitämme.

Käymme myöskin Jessen syntymäjuhlaa kunnioittaen ottamassa promokuvamme joulupäivänä. Kuvituksen ottamisen suorittaa jo jonkinlaisen hovikuvaajan asemaan noussut Niko Juhola, jonka CCD-kennoilta on peräisin myös tuo edellinen otoksemme.

Videopäiväkirja V

Kitarointia, huutamista ja kaksi Jukka Virtasta.

Videopäiväkirja IV

Etelän matkailua ja kitaraongelmia.

Videosarjan viides osa julkaistaan loppuviikosta.

Viimeiset lurautukset

Se on sitten oma osuus purkissa. Piti viime viikolla vedellä nuo viimeiset vokaaliosuudet, mutta iski sen verran timmi flunssa päälle, että laulelot siirtyivät. Ja hyvä näin. Sainpahan enemmän aikaa viilata vielä viimeisiä sanoitusjuttuja ja pohdiskella maailman menoa. Flunssa ei tosin juurikaan parantunut. Tästä syystä on videopäiväkirjasisältökin nyt hieman jäljessä, kun on aika mennyt tähän itse oleelliseen. Yritän loppuviikon aikana korjata tilanteen.

Sunnuntaina puolilta öin starttasi pikkuvelileasingilla alle hankittu Alfa-Romeo. Ensin hajosi italian ihmeestä ABS-jarrut ja sen jälkeen luistonesto. Näkyvyys oli n. 10 m kuuskajaskarin asemalla koillistuuli 30. Jännittävä matka oli siis edessä. n. 236 km matkaan taittui aikaa leppoisat n. 5,5 tuntia, mutta perille päästiin. Mukavien 5 tunnin nokosten jälkeen olikin aika siirtyä studion puolelle.

Mukillinen glögiä naamaan ja vähän Panadolia, niin siitähän se laulelo alkoi. Hetken aikaa tuli yritettyä tahkota näillä eväillä, mutta pitihän sitä ekan tunnin jälkeen pari oluttakin korkata, jotta sai oikean tunnelman päälle. Suhteellisen kivuttomasti vedettiin pari biisiä ihan alusta loppuun purkkiin ja tämän jälkeen oli aikaa ns. kikkailuun ja dippailuun. Tässä vaiheessa korkkasi Jorikin jo olusen ja päästimme luovuuden valloilleen.

Ensimmäisenä paneuduimme Merituuli nimisen veisun kertosäkeen dilemmaan. Ongelma nimittäin oli siinä, että ko. biisissä ei juurikaan ollut kertosäettä ja lopputulema oli varsin tasapaksu jööti ja biisistä jäi vähän niin kuin puuttuman jotain. Tässä vaiheessa kun sävellyksellissovitukselliset seikat alkavat olemaan jo aika hankalia toteuttaa, joten laulupuolellahan tämä pitäisi fiksata. Hetken aikaa asiaa pohdittuamme Jori heitti ilmoille idean, josko ennen kertsiä tulevasta kohdasta, joka alunperin oli tarkoitus jättää vokaalittomaksi, alkaisi rakentaa kertosäettä. Tämähän oli mainio idea. Vanhat sanoitukset samantein romukoppaan, koska niitä ei kirveelläkään tuohon olisi saanut veisteltyä. Yritettiin toki kuitenkin. Kaikenlaista tuli testailtua, kunnes Jori otti kynän käteen ja kynäili sen verran herkät lyriikat, että Tommy Tabermann kääntyi jo valmiiksi, ettei haudassa sitten enää tartte. Näiden sanoitusten tarkoitus oli kuitenkin vain esittää minulle sopiva rytmitys, joten niitä ette valitettavasti pääse kuulemaan. Tältä pohjalta sain kuitenkin uuden tekstin syntymään ja siitähän tuli varsin komia.

Näiden lisäksi kikkailimme myös kaikenlaisilla herkistelylaulujutuilla, joista tosin todennäköisesti mikään ei tule päätymään levylle sekä otimme muutamat levylle tulevat puheosuudet uusiksi, koska niissä oli pientä parantamisen varaa. Lisäksi suoritimme tuplailuja ja muuta yleistä hienosäätöä sekä vedimme projektinimi Nahjuksen kertosäkeet kokonaan uusiksi, koska näemmä flunssa + glögi + muutama olut tekee varsin hyvää minun tietyntyyppisille korinoille ja nyt irtosi tavoiteltu soundi paremmin kuin aiemmin.

Vielä pitäisi keksiä muutamalle biisille nasevat nimet, niin minun osuuteni alkaa olemaan aika pitkälti siinä.

"Voi elämä!", sanoi Tauski kun Teosto-korvaukset tulivat

Aivan talvinen lavvantai-päivä alkoi uloketta raaviskellessa, kunnes sain puhelun MC Hammerilta joka kehotti lopettamaan ja että oli vasaroinnin aika. Hyppäsin äitini punaiseen autoon, joka muuten vieläkin on merkkiä Mazda, ja hurautin Länsi-Poriin. Auton pysähdyttyä pelkääjän paikalle loikkasi pirteä poikanen nimeltä Eero. Tämä tervahartija, salakyttä, Vanha Kettu (saks. Der Alte) ja Keski-mieheksikin kutsuttu hyvän suvun vesa tervehti minua sanalla "Moi", muistelisin. Automatkasta tuli jännä, sillä punaisen auton alla olleet kummit olivat vielä kesäistä sorttia. Eräässä tietyssä toimenpiteessä on ihanteellista että kitka kosiskelee nollaa. Saman asian kun yhdistää autoiluun, on onnellinen loppu yhtä kaukana kuin Pattayan rommikolat.

No, eihän meidän käynyt kuinkaan ja kukot pääsivät turvallisesti perille. Tänään soiteltiin sooloja, ja voi veljet; kyllä nyt voi sanoa soittaneensa! Omalta osaltani elämöintiä lead-kitaroinnin muodossa tuli puoliin levyn biiseistä. Osa leadeista meni suht kivuttomasti purnukkaan, kun taas joitain kohtia sai toistella niin että mielentila lähenteli Emo-lapsosen luokkaa. Ansa-ikoni Jortensia Haukion käyttämä lause "Soit viel vaa..." taisikin kaikua studiotiloissa muutaman kerran. Liki ei killata muuta kuin Raumalla, paskasta ei saa konvehtia eikä seiskamiinus ole heikko kasi; vain hyvä on tarpeeksi hyvä! Jorgesterin lähes spartalainen olemus kannusti eteenpäin ja ääntä nauhoitettiin hyvällä tuloksella. Taisi myös eräs vieraileva kitaristikin luikauttaa oman näkemyksensä kitarasoolosta erääseen laulukappaleeseen. Huomasin myös että kitaran kaulaan kannattaa mielummin sitoa oikean jalan sukka.

Hyvältä näyttää, vieläkin!

Välipäivien tunnustukset

Viikonloppuna kävimme kuin kävimmekin lähes koko orkesterin voimalla kuuntelemassa vierailevien solistien ulosantia. Ja kuten edellisestä blogimerkinnästä käy ilmi, niin lopputulos oli erittäin käyttökelpoista. Nännit kovina kuuntelimme kuinka eräästäkin biisistä kuoriutui vallan kaunis tekele!

Tällä hetkellä Synkkareiden, aka Synestian tai vaikkapa Synteesian jäsenet ovat tahoillansa tekemässä palvelusta yhteiskunnalle. Eli yksi meistä on ihan oikeissa töissä ja me muut sitten nostamme Kelalta sopivaa rahallista korvausta opintopisteitä vastaan. Vaikka orkesteri ei fyysisesti olekaan studiolla läsnä, niin levyntekoprosessi jatkuu. Tässä välipäivinä olemme miettineet levyn äänimaailmaa, ja mikä tärkeintä myös debyyttimme rumpusoundeja. Selkeys on ainakin allekirjoittaneen mielestä eräs tärkein tekijä mitä saundeihin tuleepi (tottakai yleisen munakkuuden lisäksi). Äänityksestä vastaava herra Haukio on lähestynyt meitä erinäisin vaihtoehdoin, mistä yllättävän kivuttomasti löytyi aikalailla sopivia ehdokkaita. Yleisilme hakee vielä lopullista muotoaan, mutta pikkuhiljaa rupeaa selkenemään Feeniksin soidinääni.

Niin ja viikonloppuna tuli myös harrastettua liikunta Herra Aaltosen kanssa. Paini on mielenkiintoinen laji. Oikean polven viereen kasvoi toinen polvi, tosin väriltään kirkkaan sininen ja jokseenkin herkkä kosketukselle. Ai ai, kyllä me muusikotkin urheilemme!

Nyt on takki tyhjä

On.

Aivan intensiivinen urakka on takanapäin, mutta tekemistä riittää vielä. Kerrotaan nyt kuitenkin ensin, että viime lauantaina Synestesian rumat pojat inc. saivat seurakseen naiskauneutta Ulvilassa. Tämä invaasio tapahtui naislaulannan merkeissä. Tyttöset yllättivät ainakin allekirjoittaneen sekä Tsoordi-nimisen rumpalin niinkin positiivisessa mielessä että koko kalpea varsi oli silkkaa kananlihaa! Kolme hurraa-huutoa Tessalle ja Elinalle: HIP-HIP gay...

Mutta toden totta, tekemättömiä asioita löytyy vielä pilvin pimein. Tulevana keskiviikkona Eero piipahtaa Ansalla aikomuksenaan purkittaa kahden biisin ördäykset, jonka jälkeen hänen työnsä on käytännössä lapasessa elikkäs tehtynä. Perjantaina käy turkulaisen matka Suomen Poriin jossa kera Keski-miehen aloitamme lead-kitaroiden purkituksen. Samana v-loppuna päästetään ensimmäinen vieraileva kitaristi Synestesian tuotannon historiassa tihutöihin tämän soittaessa yhden (1!) soolonluikautuksen kappaleeseen ************ (nimi muutettu).

Itselle matka tähän pisteeseen on ollut varsin raskas. Tämä johtunee siitä että jos jotain Synestesiaan liittyvää tapahtui Ansalla, minä olin siellä. Koko aika. Hela tiden. Loppumetreillä tuli huomattua että tässä koitettiin pureskella turhan isoa palasta ja henkinen pitti oli jo mennä pakkasen puolelle. Viime lauantain levynteon "harjakaisissa" tulikin oltua varsin herkässä tunnetilassa, mutta pääasia että ressi laukesi. Tällä hetkellä ei voi muuta todeta, kuin että levystä tulee vallan mainio taidepläjäys!

Laulupäivä kaksi

Studion yhteydessä olevan yksiön sängyllä vietetyn oikein mukavan yön jälkeen oli mukava aloittaa työpäivä. Eilisen illan aikana kirjoitin yhden biisin sanoitukset käytännössä kokonaan uudestaan ja se ehdottomasti kannatti. Lopputulos oli kuin uusi biisi, vaikkakin sanoitusten ensimulkaisu tuotti Hra. Aaltoselle hieman aluksi järkytystä. Sen verran suoraan tekstiä se sisälsi.

Vedimme eiliseltä päivältä levyn avausraidan kokonaan uusiksi hieman päivitetyin sanoituksin ja sekin oli oikein hyvä päätös. Lopputulos oli huomattavasti tiukempi. Päivän saldona siis neljä biisiä purkissa plus se uudelleen vedetty eilinen. Pari biisiä jäi vielä seuraavalle viikolle sekä jotain pieniä juttuja joita päästään vetämään vasta kun kitaraleadit on kaikkineen purkissa.

Tunnelma on hyvä. Päästin myös pitkäaikaisen taustalaulajamme Hra. Aaltosen ääneen näin ihan ex tempore ja hän saikin tempoa päätösraidan säkeistöt kokonaan ja lopputulemana oli oikein mukava duetto.

Huomenna katsellaan Jonnen liidejä ja sooloja sekä sitä mainostettua naislaulua. Päädymme todennäköisesti sellaiseen hassuhkoon ratkaisuun, että luomme näistä paikalle saapuvista naisartisteistamme omat synasoundit, joita voimme sitten käytellä tausta-aa-oo-jutuissa ja täten voimme niitä säätää jälkikäteen ilman heidän läsnäoloaan. Varsinaiset liidijutut sitten toki erikseen.

Kohta alkaa toinenkin keissi jo tyhjenemään ja sauna on lämpiämässä.

Laulupäivä yksi

Kahdeltatoista alkoi tämä päivä, tosin itsellä oli herätyskello jäänyt kesäaikaan joten totesin olevani tuntia etukäteen liikenteessä. Kaupasta noutamaan loppuviikon eväät, eli pullo glögiä, 2 keissiä kaljaa sekä 10 hampurilaista ja pullo ketsuppia. Matkalta nappasin assistentiksi matkaan toveri Aaltosen. Pelipaikalla pistettiin samantein vehkeet pystyyn ja minut suljettiin mikin kanssa koppiin.

Hakkasimme muutaman oton verran päätä seinään ja lopputulos oli suoraan sanottuna aivan kauhea. Päätimme kokeilla ns. Hetfield-metodia, eli nappasin viisseiskan käteen ja lähdin vetämään "livemeiningillä". Homma lähti paremmin liikenteeseen, mutta mikin soundi ei jotenkin toiminut. Tämä johti hetkelliseen uskonpuutteeseen ja kevyeen synkistelyyn. Tässä vaiheessa aikaa tuhrattu jo toista tuntia.

Jori sai tämän jälkeen idean ja ehdotti josko vetäisimme tarkkaamon puolelle pystyyn saman vanhan tutun T.bonen SC-550 mikin, jota kahdella edellisellä julkaisulla olemme käyttäneet, sekä vetäisimme sen hieman tasokkaamman etuasteen lävitse. Vaihdoimme myös lauluasennon hieman etukenommaksi ja tämä johti haluttuun soundiin ja pääsimme jälleen vauhtiin. Pari biisiä purkkiin ja sen jälkeen ruokatauko.

Tämän jälkeen intouduimme testailemaan puhtaiden laulujen kanssa. Lopputulemana ehkäpä pohjois-euroopan hintahtavin kertsi kauniine harmonioineen. Päätimme jättää homon kuitenkin kaappiin ja palata asiaan myöhemmin. Perään kiskoimme "Puhdas sattuma" nimisen vähän vauhdikkaamman rallin ja se menikin tähän astisista vedoista kivuttomimmin purkkiin. Tässä vaiheessa alkoi päivä taittua jo iltaa kohti ja väsymys painaa.

Jonne tupsahti paikalle mukaan tuoreet korvat ja suoritimme materiaalin läpikuuntelun. Vanhana ponnarihomona hän tykästyikin jollain kierolla tavalla tuohon homostelukertsiin ja päätimme pitää ko. toteutustavan edelleen vakavana vaihtoehtona. Omat mehut alkoivat olemaan jo hitusen vähissä, joten päästimme kitaraosaston vauhtiin akustisten kitaroiden merkeissä ja he purkittivatkin onnistuneesti kieltenvaihdon jälkeen levymme akustisen instrumentaalivedon.

Loppuillan agenda on kuunnella vielä vetämättömiä biisejä lävitse ihan yksikseen ja tehdä viimeisiä sanoitusviilailuja näin ihan keskenään.

Tervetuloa vastoinkäymisten maailmaan!

Voi pojat ja veljenpojat!

Ajatukset on tällä hetkellä sen verran sekavat että vaikea tänne mitään asian tapaista on raapia. Eero tuossa kertoilikin mallikkaasti viime v-lopun kulun. Olen varma että kärpäset katossakin olisivat itkeneet verta mikäli olisivat päässeet seuraamaan toimitusta, mitä kesti maanantai-iltaan saakka. Kärseimme siis lähes mastodonttisista vireongelmista, joihin saatiin helpotusta tänään kun kävimme vaihdattamassa Porin Sound Cityssä paksumman kielisetin. Tämän jälkeen otimme huiman kirin ja tällä hetkellä tilanne näyttää siltä että komppiraidat ovat yhtä biisiä (jonka työnimi on muuten Nahjus) vaille valmiit.

Huominen päivä kuluu gay-kertoimia nosteltaessa, eli toisin sanoen puhtaita/akustisia kitaroita purkittaessa. Narulle tulee materiaalia joka saa pienet tytöt punastumaan ja aikuiset miehet nauramaan. Vapise Uniklubi, tutise Bogart Co.! Ja jos hyvin käy, niin leadkitarointiakin voisi harjoittaa.

Vähän tässä ollaan aikataulusta jäljessä mutta hyvin on silti kulkenut, vaikeuksista huolimatta. Jätin alkuviikon itkemiset pois, koska nyt on pitkästä aikaa hyvä mieli.

*HYMIJÖ*

Ongelmia paratiisissa

Ihan niin kitkattomasti nyt levyn purkitus ei olekaan sujunut, kun hyvin startannut alku antoi ymmärtää. Kitarasektiollamme on sen verran siipi maassa (sekä kumpikaan ei ottanut läppäriä studiolle mukaan) etteivät ole tänne mitään kirjoitelleet, mutta siis tässä muutaman päivän aikana on tapahtunut ja paljon. Minä otan nyt vapauden kertoa näistä tunnelmista sen mitä itse paikan päällä olen todistanut sekä puhelimitse infoa saanut.

Kitaratyöt aloitettiin perjantaina. Tällöin purkitettiin eri kombinaatioilla erilaisia soundivedoksia ja näitä sitten luukuteltiin ja vertailtiin ja haettiin sitä täydellistä kitarasoundia(tm). Lauantaina Jonne saapui paikalle, valittiin sopivin soundi ja lähdettiin viemään hommaa eteenpäin. Heti kättelyssä kävi ilmi, että Jonnen oman kitaran soundi on liian terävä ja päädyimme käyttämään äänitykseen Kallen "ainoastaan-20-kappaletta-koko-skandinaviassa" 20th Anniversary Limited Edition Ibanez RG550XXBK:ta joka soi vähintään yhtä komeasti kun on kitaralla nimeäkin.

Lauantain mittaan kävi kuitenkin selväksi, että kitaran hienovire aka intonaatio tuottaa jostain syystä ongelmia. Eli siis näin helposti selitettynä otelaudalta alempaa otetut äänet eivät ole vireessä ylempää otettujen äänien kanssa. Tämän säätäminen kohdalleen osoittautuikin sitten kinkkisemmäksi hommaksi, kuin maallikko voisi olettaa. Lauantaipäivä tuhrautui tähän. Toki siinä kokeiltiin myös muita paikanpäällä olleita kuusi- sekä seitsenkielisiä instrumentteja, mutta mikään näistä ei suoriutunut tehtävästään standardejamme vastaavalla tasolla. Kompromissit ei näissä hommissa kuitenkaan yleensä järin hyviä tuloksia tuota, joten otettiin luuri kouraan ja etsimään ihmistä joka osaisi asialle jotain tehdä.

Sunnuntaina kitaraa käytettiin ihan ammattilaisen luona (kiitos hänelle). Tämä auttoi ongelmaan jossain määrin, mutta kuitenkin edelleen oli pientä epäpuhtautta kuultavissa kun studiolla asiaa tarkemmin kuunneltiin. Kuitenkin pojat kiskoivat biisejä narulle sen mitä pystyivät ja toivoivat, josko seuraava päivä ja tuoreet korvat olisivat eri mieltä. Eivät olleet.

Tällä hetkellä tilanne on sen sorttinen, että odotellaan huomenna alan liikkeiden aukeamista ja kitaraa käydään ihan työpajalla näyttämässä, josko siitä vielä kalu saataisiin. Jos ei, niin kitaroiden purkitus tavalla tai toisella todennäköisesti hieman venyy. Laulut kuitenkin on pakko vetää tämän viikon puolella omien aikataulujen mukaan ja kitaramiehistö tästä syystä lupasikin, että torstaiksi on biiseistä ainakin jonkinlaiset versiot nauhalla, jotta minä voin työni aloittaa. En kuitenkaan joka tapauksessa kykene mitään 10 h päiviä studiossa keuhkoistani ääntä päästämään, joten laulujen purkituksen lomassa on myös hyvää aikaa kitaroiden vetelemiseen, joten mitään järin isoa paniikkia emme tästä vielä kuitenkaan ota. Jos ei muu auta, niin sitten pitää hankkia sopiva lainakitara jostain.

Mutta se kitaraongelmista. Sitten palataan tänne omalle tontille. Kuten varmasti tarkkasilmäisimmät ovat alan verkkojulkaisuista lukeneet, sekä videopäiväkirjamme otsikoista päätelleet, niin debyyttilevymme tulee kantamaan nimeä Feeniks. Kuitenkaan mitään kuluneita tulilintufantasiointeja levy ei tule sisältämään, vaan kuten tuolla aiemminkin jo kirjoittelin, niin levyn tarina oli valmis ja vasta siinä vaiheessa hoksasin, että tarinahan sisältää hyvin pitkälti saman tyyppisiä elementtejä kuin tuo Feeniks-linnun uljas tuhkista nousu sekä elämänkierto. Joten levyn nimi on siis puhtaasti symbolinen.

Mutta siinäpä nyt tämän hetken kuulumiset. Vielä itsellä pari päivää aikaa keräillä voimia omaa rääkkiä varten. Silloin taas paikalla videokamerointia ja tänne tulen varmasti kuulumisia kirjoittelemaan myös.

Alarekisteri tulkittu

Bassot tuli saatettua kelanauhalle. Hyvin sujui. Sain tuottaja-apua Eerolta, Kallelta ja Jorilta. Kaikki olivat avuksi ja toivat näkemyksiään esiin, kiitokset!

Bassoihin tuli tosiaan laitettua muutamia lupaamiani fillejä ja melodioita. Kaikki on äänitetty kuitenkin niin, että ne saa sieltä helposti napsittua pois, jos miksausvaiheessa tuntuu siltä. Siellä oli jopa yksi filli, jossa pyöriteltiin niitä Bachin pedal noteja, mitä ne nyt sitten suomeksi ovatkaan. Vapise Ynkka!

Kitarat ovat tällä hetkellä menossa eteenpäin ja niitä tässä jo kovasti odotellaan kuultavaksi. Yhden salaisuuden aion vain puoliksi avata tässä ja nyt, ellette sitä ole jo kuulleet. Levyllemme tulee vierailevan kitaristin soolo. Taas jotakin uutta Synestesian historiaan. Itse ainakin aion mennä katsomaan, että se sitten soittaa sen kunnolla.

Videopäiväkirja III

Bassottelua.

Hetki ennen h-hetkeä

Huonosti nukutun yön jälkeen perjantaiaamu tervehti minua menetyksellä. Sain kuulla että eräs henkilö perhepiirissäni on nukkunut pois. Tuleva levy menkööt siis hänelle minun osaltani. Tämähän lähti helvetin hyvin käyntiin!

Ei saa kuitenkaan jäädä tuleen makaamaan, taiston on jatkuttava!

Tänään alkaa Jonne-Pekan matka halki hyisen Suomelahden aina Suomen Poriin saakka. Itse otan kolmen kieppeillä äitini punaisen auton alleni ja hurautan tutulle ja turvalliselle Ansa studiolle. Matkalla koukkaan kuitenkin Professori Hahtamon residenssillä ja kipaisemme vielä hakemaan kitaravahvistimen, joka on oleva kulmakivemme mitä kitarasoundiin tulee. Kuten sisäsiittoisissa Lavialaishäissäkin, on meidänkin karkeloissa jotain uutta, jotain vanhaa, jotain VHT:tä, mutta enimmäkseen lainattua (kiitos nyt vielä Conccis-Masalle ja -Hahtamolle lainapeleistä! (Toim.huom. kiitos myös Conccis-Teemulle bassokamoista). Tavaraa löytyy siis enemmän mitä mustalaisnaisen hameen alle mahtuu. Tarkoitus on tällä kertaa oikeasti käyttää aikaa kitarasoundin etsimiseen. Mikäli Jorgesterin kanssa saadaan tänään loihdittua mieluisa ja svenkaava soundi, päästään kitaroita nauhoittamaan jo tänäpänä. Jos ei, niin sanani syön ja Johanna Tukiainen minut vieköön!

Toinen Eero kuittaa

Johan oli tosiaan reissu. Ei puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Saldona noiden mainittujen biisien purkittamisen lisäksi mm. kaksi tuhoutunutta kännykkää. Jättäkäämme häveliäisyyssyistä tarkemmat yksityiskohdat kertomatta, mutta vihjattakoon, että toisen kohtaloksi koitui iltainen kohtaaminen urean kanssa ja toinen taas koki karmaisevan lopun canis lupus familiariksen hampaissa. Aikamoista. Paikalla oli myös yhdessä vaiheessa bassojen purkittamista seuraamassa basisteja oikein kolmin kappalein, joka ei yleensä ole hyvä merkki jos huoneen basistien määrä ylittää muiden instrumentikkojen summan. Kaava tälle lienee: if (xB > (aK + bR + cL)) then (voi änkeröinen)

Itse suuntasin eilen ehtoolla takaisin kotipuoleen Helsinkiin, josta palaudun taas perjantaina pelipaikoille ja silloin onkin luvassa sitten kitarasoundien ruuvaamista ja pitäisipä sitä viikonloppuna ehtiä Kallen kanssa käydä tempomassa Concrete Wordsin tulevalle julkaisulle jonkinsortin taustaköörejäkin, kun kutsu kerran kävi. Onnistuin myös saamaan käsiini ilmaispiletin Idolsin semifinaaliin, joten sunnuntaina on tultava sitten takaisin ja käytävä tuo korkeakulttuurikilpailu ihan omin silmin todistamassa. Kaikkea pitää kokeilla paitsi ja niin edespäin. Kiirettä siis pitää.

Kohtuullisen kivuttomasti ovat tähän asti hommat sujuneet. Toivotaan, että sama jatkuu ensiviikollakin kun edessä on kakun kuorruttaminen laulusuorituksilla. Itse en jää kitaroiden purkittamista seuraamaan, vaan tulen tekemään vähän ihan aikuisten ihmisten töitä muutamaksi päiväksi taas tänne päiväkahviseudulle ja torstaina sitten ääntä availemaan. Hieman jännittää oma kunto lähinnä kestävyyden osalta, kun treenit ovat olosuhteiden pakosta viimeaikoina jääneet aika vähäisiksi, eikä sitä ilkiä kerrostalossa kuitenkaan ihan kaikkia pihinöitä keuhkoistaan irti repiä jo ihan naapurisovun säilyttämisen vuoksi.

Mystinen vaiennut kännykkä ja nauhaton lauta

Hei kaikki nuoret ja vanhat! Eerojen komitean kanssa oltiin herättelemässä Jorgea taannoisesta unimaailmasta ja hyvinhän hän heräsi, vaikka hänen kännykkänsä pysyikin vaiti iän. Bassoja ehdimme soittaa puolen työpäivän edestä ja purkitettua tuli neljä kappaletta. Soundin haussa koitettiin vertailla linja- ja mikkisoundin eroja ja lopuksi ne kuitenkin molemmat otettiin talteen. Mahdollinen särötys tehdään re-amppaamalla eli uudelleen ajamalla linjasignaali säröpedaalista läpi. Mikkisoundi kuulosti tässä vaiheessa vakuuttavammalta..

Portnoy-metodi hyllytettiin heti kättelyssä ja Eka veto tulikin riuhtaistua ykkösellä sisään kahta pikkujuttua lukuunottamatta. Matka oli alkanut. Seuraavatkin rallit purkittuivat tyhjiöpakatuiksi melko kivuttomasti. Ei olllut ilmassa ollenkaan alkukankeutta. Biisien bassojen sovitukset olivat asia, joka nousi Eerojen komiteassa esille. Eli siis, pitäisikö bassojen kuitenkin tehdä joissakin kohdissa jotain muuta kuin on suunniteltu vai eikö pitäisi. Kokeiluun uhrasimme muutamia toveja ja muutamassa kohdassa säästimmekin ylimääräisen bassomelodian tuleevaa miksausta ajatellen. Radikaaleja muutoksia emme tehneet, älkää peljätkö.

Erään Popeda-nimisen bändin laulajan nimeä kantava biisinen oli saada osakseen jopa nauhatonta bassoa. Kuitenkin tuon yksilön soundi osoittautui jonkin verran, näin Kallen adjektiivia lainatakseni, tussuksi ja päätimmekin luottaa tässäkin kohtaa Heurlinin (kiitos vielä Teemulle!) Ibaneziin.

Seuraavan kerran astelen studioon torstaina iltapäivällä. Jos silloin veljiä on tulossa sinnepäin, kameroita ja lehtimiehiä vaan mukaan, jotta maailma tietää, miten bassot nauhoitetaan.

Ruvelle svengattu sormi ei soi

Kallen huikean tarinan jälkeen en pyri enää proosalliseen nerouteen vaan keskityn vain toteamaan bassojen olevan suhteellisen hyvin hallussa. Keskimmäinen on treenannut sormensa kipeäksi ja nyt tarkastelee oivalluksiaan.

- Levystä tulee kova. Ilman laulujakin on semmoinen kutina, että tämä tuotos on ensi kerran laittanut soittajansa tekemään 100 % kovan panoksen biisejä varten. Ne on hiottu kuntoon pudottamalla kaikki ranskassa dadaksi kutsuttavat jutut pois.

- Kaksi uutta bassofillijä ja kaksi bassomelodiaa tulivat tuossa treenatessa kuin itsestään. Hyvä huomata ettei se ollut vain päänsä seinään takomista. Belgialainen Affligem-olut teki ilmeisesti hyvää aivonystyröille ja ne alkoivat toimia basistillakin.

-Levymme biisit alkavat neljästä eri sävellajista. Kappaleiden sisäisiä modulaatiosukkia toki on mutta paljasjalkainen porilainen ei laske näitä nyt mukaan. Neljä on siis neljä kertaa enemmän kuin AC/DC:n suoran A:n biisit. Vapise Australia! Jonne varmaan ihmettelee, mitä täällä höpötän ja niinhän itsekin vähän ihmettelen..

Huomenna studioon ja bassoja purkkiin. Raporttia saapunee taas! \,,/

Tussut kumit, eksynyt turkkilainen sekä hyvä mieli

Mikä näitä kolmea asiaa yhdistää? No se, että kaikki tapahtuivat lauantaina.

Kyseinen päivä alkoi heräillessä ja ihmetellessä, siis ihmetellessä sanan varsinaisessa merkityksessä. Uni painoi vielä molempien poikasten silmiä, kunnes havahduimme kun kuulimme torvisoittoa. Mitä ihmettä? Kuvittelimme aluksi että Ansa studion imaamilla Horge Haukiolla olisi joku salainen fetissi. Näin ei kuitenkaan ollut ja Jori kertoi "hieman" erikoisista naapureistaan, joihin lukeutuvat 44-vuotias saatananpalvaaja, perheellinen viuhahtaja-isä sekä tapetilla ollut alkoholisoitunut vetopasunisti. Että tällä tavoin Ulvilan kaupungissa.

Valmistauduimme päivän koitokseen ravitsevalla aamupalalla, jonka jälkeen Tsoordi siirtyi kannujensa taakse lämmittelemään. Erittäin mielenkiintoisen lämmittelyhetken jälkeen Jortsukka pisti Sonarin tulille ja peukut pystyssä toivoimme että Timo aloittaisi siitä mihin eilispäivänä jäi. Ja näinhän todellakin tapahtui! Tosin viime merkinnässäni mainitsemaani Portnoy-metodia muokattiin sievästi, kuin Petteri Jussila kuntosaliohjelmaansa. Lisäsimme kolmeen ottoon vielä kahden oton option. Tähän totuttuaan Tsoordi soitti ensimmäisen oton reisille, toisen ainoastaan yhdelle reidelle, kolmannen jo vähän paremmin, neljännen helvetin hyvin ja viidennen aivan hyvin. Ehdotin Timolle että hän aina saman tien purkittaisi neljännen ja viidennen ottonsa, mutta tämä ei kaverille käynyt.

Kolmen kieppeillä tuli nälkä ja kolme pientä porsasta päättivät tilata ruokaa paikallisesta Metro Kebabista. Ensimmäinen possu otti kebabinsa heinällä, toinen risuilla ja kolmas tiiliskivillä. Leikki sikseen. Kun Metron tarjoamat "Erikoinen chiliburger", "Palomies Special" sekä "Kokin yllätys" eivät oikein lämmittäneet, tilasimme kaksi fetarullaa sekä Horgelle quattro stagioni-niminen jarrulevy. Reilun puolen tunnin kuluttua puhelin soi ja langan päässä oli mies ruokiemme kanssa. Hän oli ajanut ohi eikä löytänyt oikeaa osoitetta. Asia kunnossa, eli mitäs nyt sitten tehdään? Kiivaan keskustelun jälkeen mies löi luurin allekirjoittaneen korvaan ja pelkäsin että päästäisiin tukkanuottasille jos mies joskus vielä löytää perille. Samoojan taitojani käyttäen löysin miehen ja saimme syötävämme. Kuten rahoissaan uivat miehet tekevät, maksoimme kolikoilla. Se o jämpti tasaraha!

Ruokailun jälkeen homma oikeastaan jatkui niin kauan kunnes Timo oli valmis. Oliko tämä tosiaan tässä? No olihan se ja nyt on helvetin hyvä mieli! Sauna päälle, epähuomiossa ostettu jallukahvi auki ja kolme hurraa-huutoa Timolle! Jossain vaiheessa kuitenkin oluetkin alkoivat loppua ja lihapäät joutuivat pulman eteen. Suusanallisella kivisaksetpaperilla lupasin ottaa Jorin polkupyörän ja käydä "läheisellä" Neste-asemalla ostamassa maitoa, EDiä sekä kolajuomaa drinksuja varten. Terveillä jaloilla on hyvä kävellä, mutta paljon parempaa olisi polkea pyörällä minkä renkaissa olisi edes pieni pihaus ilmaa. Enpä tästä ollut moksiskaan vaikka tulinkin taksilla takaisin (Muistat Jori varmaan mihin jätin sun pyöräs...) Tultuani takaisin teimme parit (vaiko muutamat, en enää muista) valkovenäläiset sekä jekkukolat/-batteryt. Juttelimme niitä näitä ja kaikilla oli mukava olo. Yöllä nauhoitimme vielä yhden kappaleen allekirjoittaneen sekä Timon projektia varten, hauskat sessiot nekin!

Sunnuntaina väsytti mutta onnellisuus ja jonkin asteen helpotus puski lävitse. Todella vaiherikas ja hauska viikonloppu! Nyt pidetään parin päivän tauko, minkä aikana Jori fiksailee rumpuja ja sitten onkin bassottelun aika. Tämän asian tiimoilta tarinaa saadaan Keski-Eeroltamme, jotenka siihen saakka:

"Salaneuvos, salaneuvos...Kuka sä oot? Kuka sä oot?" - trad.

Videopäiväkirja II

Lisää rumpuja. Menossa mukana Kalle ja Timo.

"Poikavuosieni eriskummallisin päivä" - Kalevi Möykky (nimi muutettu)

31. lokakuuta Herran vuotta 2008 alkoi bändille tyypillisissä merkeissä; vyö kireälle, lippa vinoon, vatsa ulos, tissi käteen ja ajoneuvoon nouse! Matkalla Ulvilan pitäjään kipaisimme Prisman kautta, saaliinamme Salaneuvos-juustoa ja melkein yksi rapumerta. Melkein! Tämän jälkeen Peugeot-merkkinen auto, joka on muuten vieläkin sininen, hurautti entisen osuuskaupan pihaan ja ensimmäinen virallinen päivä studion uumenissa oli käsillä. Hymyilytti.

31. lokakuuta Herran vuotta 2008 alkoi myös Timolle tyypillisissä merkeissä; pylly pallille, kupit korville ja 35-minuutin treeniohjelma tulille (vaikkakin laskujemme mukaan Timon lämmittely kesti palttiarallaa tunnin verran)*. Allekirjoittaleellakin saattoi olla pieni hymy naamalla. Hommat oli isoimmillaan ja studiovelhomme Jori oli sormi nappulalla, valmiina aloittamaan uuden Synestesia-levyn nauhoitukset. Ampujat valmiit, TAULUT!

Seuraavat tapahtumat löytyvät ainoastaan allekirjoittaneen, Jorin sekä Tsoordin verkkokalvoista sekä alitajunnasta. Odotus, väärinkäsitys sekä muutama syntax error. Ensimmäisten ottojen asennetta voidaan kuvailla ässäikoni Pasi Peltosmaisin elkein; ranteet auki, lätty päätyyn ja tohinalla perään. Tsoordin ilme alkoi kuitenkin jossain vaiheessa olla kodak-hetken luokkaa, ja allekirjoittaneen sappi muistutti ensimmäisen kerran olemassaolostaan. Jotain oli vialla ja jotain oli todellakin tehtävä. Välillä syötiin maailman matalinta makaronilaatikkoa (Timon mukaan gratiinia) muttei sekään helpottanut tilannetta. Puolentoista biisin raakiloinnin jälkeen peli vihellettiin poikki. Jori lähti ulkoiluttamaan koiraeläimiään ja Timo puolestaan sekä sisäistä että ulkoista elintään. Tilanne oli kuin romanttisesta komediasta; Hugh Grant pakeni turhtautuneena pimeyteen ja sydänkäpynen jäi yksin ruikuttamaan studiotiloihin. Tuloksena yksi katkennut kieli Telaketju-nimisen sarjakuvahahmon akustisesta kitarasta.

Grant palasi studiolle ja viisaat miehet kokoontuivat piirustuspöydän ääreen. Nauhoitusprosessi sai tuulta alleen ja elintä rektumiin alettuamme mukailla nk. Portnoy-metodia äänityksen suhteen. Kolme ottoa ja neljäs on aivan hyvä. Ellei sitä sitten tarvitse ottaa uudestaan. Apinan raivo täytti tsaari Harjun mielentilan ja homma sai täysin uuden lookin (homoseksuaaleilla ei tällä kertaa ollut osuutta asiaan). Sika kaukaloiden takana nakutti kuin Nooa jollaansa. Nyt oikeasti hymyilytti! Muutaman tunnin sisään mahtui lukematon määrä bueno-ottoja, ja laulukappaleita niputettiin tekijämiehen ottein.

Saunanraikkaina ja posket punaisina olo on raukea ja optimistinen. Jäljellä on n. 5½ rallia ja joukkoon mahtuu myös verbejä joita R. Badding Somerjokikin eräässä kappaleessaan harjoittaa. Huomenna on lauantai, karkkipäivä, ja suut pannaan viimeisen päälle makeiksi!

* "Se mun treeniohjelma jäi muuten kesken ku äijän ilme oli vähän sitä laatua...!" - Timo

Videopäiväkirja I

1. päivä - Rumpujen kasaus ja säätö

Studio korkattu

Käytiin studiossa! Kivaa oli. Huomenna taas.

Mitä basisti sanoi, kun se näki ensimmäisen kerran 5-kielisen basson?

Onpas perkeleen kiree hihna!

Tässä tullut treenattua ahkeraan näitä bassottelulinjoja. Treenikämppäkokoontumiset ovat olleet suhteellisen harvassa ennen studiota, joten yksinsoittelua tämä on ollut pääasiassa. Hyvin se kuitenkin on sujunut ja pikkuhiljaa nuo pienet yksityiskohdatkin on taottu takaraivoon. Se on jännä juttu, että bassolinjan sisäistäminen vie itseltäni kauemman aikaa kuin kitarariffin tai -melodian opiskeleminen. Tämä johtunee varmaankin vain niistä kahdesta seikasta, että ihmiset oppivat melodian nopeammin kuin bassokulun ja että bassokitaran välitön läsnäolo vähentää merkittävästi älykkyysosamäärää.

Parit fillit ovat syntyneet treenaillessa, muuten paketti on hahmoteltu aiemmissa treeneissä melko valmiiksi. Laulut ovat jälleen kerran lähestulkoon pelkkä kysymysmerkki tässä vaiheessa(siis muille kuin laulajalle itselleen). Bändimme on tapansa mukaan työstänyt materiaalinsa valmiiksi tietäen siitä silti vain 50 %, jos lauluille nyt voi laskea jäävän se toinen puolikas. Se on itse asiassa aika mielenkiintoistakin. Sanoitukset ja tarina ovat kyllä selvillä, mutta on jännittävää odottaa, mitä vokaliikka tuo biiseihin studiossa, kun sen ensimmäistä kertaa kunnolla kuulemme.

Raportoin studion tiimellyksestä lisää, viikset käteen ja soittelemaan!

Asikaisen näkökulmasta...

Synestesian työskentelytapoihin kuuluu myös se, että lättyjä tehdessä orkesterin jäsenet toimivat toistensa "tuottajina". Ylimääräinen korvapari on aina ylimääräinen korvapari ja jossain vaiheessa, mahdollisen turhautumiskohtauksen iskiessä, on hyvä että tiloista löytyy lämmin olkapää ja semi-vittumainen asenne mikä auttaa yltämään vielä parempiin suorituksiin. "Toi oli helvetin hyvä, vedä uusiks!", "Aika 7-/Lähentelee jo heikkoa kasia..." sekä "Ei vaikuta levynmyyntiin." ovat tuottajiemme käytetyimmät fraasit, jotka muuten myös löytyvät teoksesta "Levynteko - iloinen asia!".

Tuleva viikonloppu on tosiaan pyhitetty nahan pieksennälle sekä armottomalle rumputulelle. Koska homma toimi varsin mallikkaasti jo IN tehdessä, toimin tälläkin kertaa rumpalipoikamme Timon "henkisenä" tuottajana sekä mentorina. Nuottinatsin ominaisuudessa tarkoitukseni on kommentoida Tsoordin suorituksia sekä hyvässä että pahassa, laukoa omia ehdotuksia ongelmatilanteissa sekä pitää yllä rehtiä urheilumieltä. "Pääasia ei ole voitto, vaan pitkä matka ja hyvät eväät!"

Mitä harjoitteluun tulee, on Timo ollut varsinainen partiopoika. Biisejä harjoiteltaessa ollaan noudatettu miltei spartalaista kuria; Treeniksellä ollaan oltu vähintään se 4 tuntia päivässä ja mikäli homma venyi iltaan asti, ollaan käännetty sukat ja kalsarit ympäri ja jatkettu polkemista. Hieno mies, ai että! Luottoa siis löytyy sylikaupalla Tsoordin tekemisille. On myös ollut ilo huomata millaisia harppauksia Timpe on ottanut vuoden aikana. Luvassa on siis tälläkin kertaa fysiikan lakeja rikkovaa komppia sekä tajunnan räjäyttäviä fillejä. Nk. "stam1noinnit" ovat miltei tipotiessään ja tilalle on asettunut ominaisuuksia jotka tekevät Tsoordista Tiilimäen varmaotteisimman rumpalin.

Tällä kertaa lippa ei väänny!

Lassen vöyri virvelisoundi

Kolmen päivän päästä avautuu studion ovet. Oi oi! Nyt kyllä puntti vipattaa!

Ensimmäisen studioviikon suunnitelmat ovat aikalailla selkeät. Tulevana torstaina siirtyy lyömäsoittimet treenikämpältä Ansa Studion uumeniin. Tarkoituksena on haistella ja maistella studion ilmapiiriä ja samalla koota rumpukalusto edustuskuntoon. Hyvässä lykyssä setti saa uutta päällepantavaa, näin juhlan kunniaksi. Kalvojen vaihdon, ja ehkä jopa pienen virittämisen jälkeen aloitamme soundien ihmettelemisen. Metallican St.Anger levyllä oli hyvän kuuloinen virveli, taidammekin ripata sen!

Perjantaina on sitten luvassa harppitsoordia rumpujen kera. Alkupalaksi olisi tarjolla lämmittelyä ja soittojännityksen minimointia. Tälläkin kertaa mottona toimii "Pro Tools on nauhoitusta, ei nuottien siirtoa varten." Mutta tämän seikan ei luulisi olevan kovin ihmeellinen asia. Eihän sitä tarvitse muuta tehdä kuin soittaa oikein! Oikein soittoa harrastetaankin sitten koko päivä. Iltaan mennessä luulisi purkissa olevan ainakin puolet levyn antimista. Toivoa sopii myös että Ulvilan MetroKebabin antimet ovat kohdallaan! Rullan voimaa kun ei sovi väheksyä.

Launtaina pistetään sitten loput purkkiin ja sunnuntaille voidaan merkata armoton krapula. Itse olen meinaa harrastanut raittiustoimintaa koko pitkän lokakuun, lähinnä siitä syystä ettei yksikään treenikerta olisi tippunut nestehukan takia pois. Ensimmäinen olut kun nasahtaa auki lauantaina, niin johan saa Pro Toolsilla korjailla muistikatkoksia ja laahaavia lauseita... Mutta mikäli jostain kumman syystä jokainen biisi ei mene ykkösellä sisään, niin sitten sunnuntaikin menee kapuloita kuluttaessa. Että näin. Armotonta on soittajan arki.

Terveisiä varikolta!

Noniin poijaat, ja tytöt ja! Kylläpäs on jännät hetket käsillä! Kuten varmasti joku teistä kolmesta lukijasta on päätellyt, niin orkesterimme Synestesia siirtyypi ensi viikolla studioon. ”Synkkareiden” historiassa tämä onkin jo viides kerta. Ensimmäinen studiossa piipahtaminen olikin jokaiselle orkesterin jannulle jännä kokemus. Ennen record-nappulan painallusta olimme treenailleet biisejä muutamia kertoja ja ainakin omalta osalta suurin osa nauhoituksen sisällöstä tuli ideoitua punaisen valon jo palaessa. Silloin vedettiin kunnialla muutama otto ja se oli siinä. Koko kahden kappaleen ”Talvimyrkky” valmistui runsaan viikonlopun rutistuksen jälkeen. Toista on meno nykyisin!

Tulevan pitkäsoiton materiaalia on sorvailtu ja hiottu jo hyvän aikaa. Jokainen jäsen on tahollaan veivannut kappaleita kotonaan, tietokoneen säestyksellä. Tämä onkin ollut haastavampaa rumpalille joka asuu kerrostalossa. Ja jonka rummut sijaitsevat noin 200km etelään omasta asuintalostaan. Tästä johtuen debyyttimme rumpuraidat ovatkin vasta viime päivinä saaneet lihaa luiden ympärille. Toki siellä missä rumpali siellä myös harjoituspadi ja rumpukapulat, mutta omat haasteensa on keksiä biiseihin sisältöä sohvaa ja reittä naputellen!

Valitukset sikseen! Suurella vimmalla ja tunteella on rytmityksiä keksitty. Tuntimäärät mitä on uppoutunut rummuttelun maagiseen maailmaan, ovat lisääntyneet lisääntymistään. Vielä ”Heikkojen Herran” aikaan soitteluni oli lähinnä viikonlopun luppoajan eliminoimista, nykyisin jää kalvamaan jos yksikin päivä on jäänyt harjoittelusta paitsi… Mutta älkää pelätkö, on minullakin elämä! Tosin tällä hetkellä se on varikolla.

Yksi iso muutos mitä pitkäsoitto tuo tullessaan, on se tosiasia että biisejä on kuin onkin enemmän! Itseasiassa tämä kuulostaa tyhmältä huomautukselta, mutta näin soittajana sen huomaa viimeistään treenikämpällä kun on kaksi tuntia yhtä biisiä soitellut ja sitten muistaakin että olisihan sitä muitakin biisejä treenattava. Ja vielä kun päälle iskee oman kunnianhimon, ja kehittymisen halun, niin tekemistä riittää ihan tarpeeksi neljälle raajalle ja kahdellekymmenelleneljälle vuorokauden tunnille. Mutta pääasia on että soitto soi ja naamalta paistaa soittamisen hauskuus.

Lisää turhanpäivästä ja huumoritonta lätinää luvassa viikolla 44.

Ensiviikolla mennään korkeasaareen!

Se on sitten ensiviikolla äänitysten aloitus. Hoidamme homman samalla systeemillä kuin viimeksikin, eli käytämme biiseistä tehtyjä GP/Midi-pohjia ja niistä sitten lähdetään raitoja korvaamaan oikeilla soittimilla. Ensimmäisinä luonnollisestikin rummut, sen jälkeen bassot, kitarat ja viimeisenä vokaaliosuudet ja kirsikkana kakun päälle sitten taustalaulut. Levyllä tullaan kuulemaan taustalaulujen muodossa kahta naisartistia, joten mahdollisuudet ovat hyvät vokaalipuolen monipuolistamiseen.

Kulisseissa on hieman kuohunut myös sopimusasioissa. Viilailimme levy-yhtiön kanssa uuden paremman sopimuksen, joka sopii tähän hetkeen paremmin sekä antaa meille enemmän vapauksia. Kaikki kuitenkin etenee edelleen samoilla urilla ja aikatauluissaan ja jouluksi pitäisi olla masteroitu lättynen lapasessa. Julkaisupäivä on vielä hitusen auki, mutta eiköhän se tuonne helmikuun alkupuolelle tule osumaan. Saamme tähän vahvistuksen todennäköisesti ihan lähipäivinä.

Sanoitukset on myös näpytelty 95% levylle kasaan. Vinkeitä biisien nimiä ainakin luvassa, jos ei muuta. Pari kappaletta edelleen vähän murheenkryynejä lähinnä joidenkin outojen säkeistörytmitysten takia, mutta eiköhän nekin tässä jossain vaiheessa avaudu. Perinteisesti jokaiselle julkaisulle on aina jotain viime hetken sanoituksia tullut laadittua edellisen illan baarireissun jälkeen snägärikuitin kääntöpuolelle päivää ennen ko. biisin nauhoituksia, joten eiköhän tätä perinnettä kunnioiteta nytkin. Inspiraatiopisteitä pitää muuten antaa Cafe II Linjalle, jonka soppalautasten ja tuoppien äärellä levyn lyriikat on lähes kokonaisuudessaan kirjoitettu.

Videopäiväkirjaa alamme pitämään ensimmäisestä päivästä lähtien ja niitä pätkiä tullaan näkemään sitten täällä myös. Videoista puheen ollen muuten Juuret tämän maan -biisistä tehty musiikkivideo on nähtävissä tämän linkin takaa. Siinä mielessä historiallinen projekti yhtyeellemme, koska tähän asti olemme pitäneet kaikki narut (oli sitten kyseessä musiikkia, kannet, promokuvat tai mitkä tahansa) omissa käsissämme, mutta tällä kertaa luotimme ne Matleena Kuuselalle, jonka kynästä on peräisin niin käsikirjoitus kuin ohjauskin.

Vittuillakseni heilutin ja lämpimikseni kirjoittelen

Se on kuulkaa sillä viisiin että uuden lätyskän nauhoitusten alkuun on enää vajaa kuukausi. Ei siis ole epäilystäkään etteikö jokainen orkesteriin kuuluva henkilö olisi ollut edes kerran housut piukassa paskaa. Ilahduttavaa on kuitenkin huomata että uloste on terveän väristä eikä koostumuksessakaan ole valittamista. Suoli toimii hyvin ja reippaasti!

Yhtyeen huumorintajun kiteyttävästä substanssista voitaisiinkin näkymättömän aasinsillan turvin loikata henkilökohtaisiin tuntemuksiin, eli ns. fiiliksiin. Ettäkö mikä pössis? No hyvinkin samantapainen mitä reilu vuosi sitten ennen IN:n nauhoituksia; sekavanlainen ja terveellä tapaa pessimistisoptimistinen. Biisit ovat jälleen kerran "ihan hyviä" ja ajatusmaailma on porilaishenkistä "lähetää ny kattelee"-sorttia. Sen kuitenkin tiedän että kun biisit alkavat aueta nauhoitustiloissa, tapahtuu sama mitä viime sessioissa; sitä tajuaa kuinka kovaa materiaalia meillä oikeasti on käsissämme, ja että miksi niitä vaippoja valmistetaan myös aikuisille.

Biisejä on tällä kertaa enemmän, mutta kuitenkaan ei tunnu siltä että töitä olisi sen enempää mitä viime kerralla. Omalla kohdalla kappaleet ovat olleet jo pidemmän aikaa siinä kunnossa, missä ne olisivat saaneet olla edellistä julkaisua purkittaessa. Ainoana akanana jyvien joukossa on yksi vaivainen soolonluikautus, mikä vieläkin odottaa tulemistaan. Jollain tapaa sitä taas yrittää ylittää itsensä eikä suostu kelpuuttamaan mitään omasta mielestään keskinkertaista. Huolestuttavaa asiassa on se, että tässä itsensä ylittämisessä on mennyt jo useita kuukausia. Taitaa kohta olla puhelu Karpolle ja kirje "Bees & Honey"-nimiselle palstalle paikallaan. Tai sitten pitää hyväksyä se, etten ole niin hyvä mitä ne kylillä juttelevat.

Kyllä se siitä, sano!

Linnut ovat kivoja elikoita

Hiljaista on ollut päiväkirjassamme, mutta sitä vastoin hiljaista ei ole ollut muilla rintamilla! Eilen kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa Ansa-studion uusiin fasiliteetteihin Suomen Ulvilassa. Komiat on puitteet, täytyy sanoa. Pidettiin hyvin lyhyt pieni esituotantopalaveri siinä ja lyötiin lukkoon aikataulut. Sovittiin myös, että Jori Haukio asettaa kutreilleen tuottajan karvalakin ja hän tuleekin puuttumaan soundin ruuvaamisen lisäksi myös muihin asioihin.

Ja apua kyllä tarvitaankin. Levylle on tulossa useampikin naisihminen esiintymään lähinnä taustalaulujen tms kuorotyyppisten juttujen puolella. Tällaisesta toiminnasta ja lauluharmonioiden rakentelusta ja vastaavasta kun meillä ei hirveämmin kokemusta ole.

Sanoitushommat sekä niiden sovittaminen itse biiseihin on nyt kuitenkin se mihin tässä itse tällä hetkellä keskitän kaiken tarmoni. Ensi viikolla olisi tarkoitus saada poikien luettavaksi jonkinlainen ensimmäinen luonnos tästä koko levymme mitan kattavasta tarinasta. Tähän asti ovat hekin saaneet tyytyä vain lyhyeen synopsikseen sekä biisijärjestyksen mukaan laadittuun treatmentiin. Tässä viikonlopun aikana treeneissä tuli jotain uusia biisejä muulle yhtyeelle ensimmäistä kertaa tulkittua ja vastaanotto oli suhteellisen positiivinen.

Levyllä on nyt myös jo ihan oikea nimi ja kansitaidettakin on jo hieman pohdiskeltu. Linnut ovat niin kivoja elikoita, että niissä tullaan pitäytymään todennäköisesti edelleen. Tällä kertaa jopa ihan levyn nimeä myöten. Levymme tarina ei kuitenkaan lintujen sielunelämästä kerro, vaan luvassa on suhteellisen suoraviivainen kertomus miehestä, joka ajautuu hieman radikaalimpaan ratkaisuun elämänmuutoksen tavoittelussaan. Vaikka olen alusta asti yrittänyt luoda tiettyjä "tasoja" tuohon tekstiin sekä myös useampia tapoja sitä tarinaa sen kirjaimellisen tavan lisäksi tulkita eli siis suht selkeää symboliikkaa, niin suhteellisen luonnollisesti sitä sisältöä on syntynyt. Väkisin en ole tähän mennessä joutunut mitään joukkoon lisäämään, vaan palaset loksahtelevat paikoilleen kuin lego-namiskat konsanaan.

Pientä jännitystä aiheuttaa se, että tekstissä tulee olemaan jonkin verran asioita, jotka kontekstista irrotettuna saattavat kuulostaa näin kotimaankielellä metallimusiikissa esitettynä aika kornilta. Luvassa on rakkauslällyilyä ja muuta homostelua, mutta kun sen yhdistää kokonaisuuteen, on kuvio päälaellaan. Periaatteessa tämä saattaa toimia hyvänä mittarina palautetta vastaanottaessa; Jos palautteen antaja on sitä mieltä, että levy on sanoituksiltaan ihan liian lällykkä ja neitimäinen, niin huomaa että ei ole kuunneltu ajatuksella läpi vaan nojataan vain niihin pariin kertosäkeeseen missä jaksoi kuunnella sanojakin. Siinä on kuitenkin pienehkö vivahde-ero vannotaanko sitä ikuista rakkautta rakkautesi kohteen paikalleen asettaman puukon kahva rintakehässä seisoen vai takkatulen äärellä joku aivan muu kahva kattoa kohti osoittaen.

Ensikuun puolella alkaakin sitten tämän päiväkirjan aktiivisempi päivittäminen, kun alkavat varsinaiset nauhoituksetkin.

Kaivamme esiin Atlaksen...

Lähestymme virallisen kesäajan päättymistä ja alustavasti marraskuulle sovitut studiokoitokset sen kus lähenevät. Syke on korkealla. Kohonnut tahti rinnassa ei kuitenkaan päälimmäisenä johdu omalla kohdallani mistään studiostressistä, vaan muilla osin elämässäni vellovasta murrosajasta.

Puolentoista vuoden mittainen harkinta- ja organisointiaikani on huipentumassa muuttoon pois rakkaasta Porista, Suomesta, kohti eteläisen naapurimme Viron savisia maastoja. Tarkemmin sanottuna kuluvan vuoden syyskuun alusta alkaen tulen viettämään arkielämäni Tartton kaupungissa Keski-Virossa, mediaa ja mainontaa korkeakoulutasolla opiskelemalla. Kyllä, aikamoista meininkiä ja terve jännitys pitää totisesti aistit herkkinä!

On kieltämättä ollut vaikea keskittää ajatuksiaan täysillä Synestesian materiaalin viimeistelemiseen kaiken tämän asioiden järjestelyn ja järkeilyn keskellä. Töissäkin täytyy käydä ja viinaa juoda. Varmaa kuitenkin on, että tämä etsikkoaika on väliaikaista. Edelleen To Do -listallani roikkuu kaksi jo 80%:sti valmista biisiä jotka olen vahvasti päättänyt viimeistellä hyvissä ajoin ennen studiota. Välillä iskee pienoinen hätä, että aika loppuu kesken mutta näinhän se ei ole. Aikaa on, vaikkakin rajallisesti, mutta aivan riittävästi. Pitää vain jaksaa painaa päälle.

Tämä meikäläisen siirtyminen kaukomaille sekoittaa entisestäänkin laajalle levinnyttä miehityspalettiamme: Vaasa, Pori, Turku, Helsinki ja Tartto. Joku voisi ajatella, että onpa jäsenistöllä turhan kokoiset egot kun jokaisella täytyy oma kaupunki olla. Kyseessä kuitenkin on vain ihmisrähjän lipumisesta elon virrassa eteenpäin, luonnollista kehitystä. Oman reviirini laajentumisen näinkin ulkomaille koitan parhaani mukaan kääntää niin Synestesian kuin koko Björneborg-metallin eduksi: jonkin sortin Viron valloitusta on keikkojen muodossa jo löyhästi suunniteltu ja tutun ystävyyskaupunki-teeman voisi kääntää ystävyysbändi-teemaksi - ja näin luoda kansainvälistä musiikinvaihtoa. Mitä mahdollisuuksia, ai ai! Työtä siis tämän touhumme eteen tullaan jatkossakin tekemään. Promomylly pyörii ja tähtäin pidetään korkealla ja eteen suunnattuna.

Konkreettisimminhan tämä elämänmuutokseni Synestesin suhteen näkyy varmasti edelleen korkeana pysyvänä keikkailukynnyksenä. Mitenkään kovinkaan vaivatonta ei yhtyeemme keikalle lähtö ole aiemminkaan ollut ja ei se tästä ainakaan helpommaksi muutu. On jatkettava "laatu korvaa määrän" -mantran toistelua. Niin, ja toki uskottava siihen myös itse.

Pitäkääpä palleistanne kiinni, täältä tulee vielä monen monta potkua munaskuille ja meno jatkuu äreänä!

Eteenpäin menemme, pysyykö muut perässä?

Tässä aikani kuluksi suoritin vähän mediaseurantaa yhtyeemme nimeä googletellen, lähinnä arvosteluja ja sen sorttisia metsästäen. Kaikkea hauskaa löytyi siinä ohessa, palailen niihin loppupuolella. Päädyinpä tuijottelemaan Last.fm:n tilastoja myös. Varmasti lähes jokainen palvelun tuntee, joten en sen enempää pohjustele. Erittäin mukavia lukuja siellä, täytyy myöntää, mutta jotain outoakin löytyi. Huomasin nimittäin, että vaikkakin tuoreimman julkaisumme latausmäärät ovat jo hyvän aikaa sitten ohittaneet vanhemmat tuotokset, niin silti tuo Heikkojen Herralle vaan tuntuu eniten kuulijoiden soittimissa pyörivän.

Alkoi tässä pohdituttaa, että tuleeko nyt meistäkin sellainen "joo ekat pari demoa oli ihan kovia, mutta sitten se meni ihan oudoksi/paskaksi/selloutiksi"-tyyppinen orkesteri? Meidän kaikkien korviin kun kuitenkin uudempi tuotanto on huomattavasti kypsempää eli maturempaa ja kaikin puolin omaperäisempää sekä ennen kaikkea tietysti parempaa. Mitenkään siis HH-ep:tä sen enempää dissailematta tämän tarkoitan. Onhan silläkin omat hetkensä ja mukava sitä on omassakin soittimessa silloin tällöin edelleen pyöräyttää, mutta eipä se kyllä kielivalintaa ja paria jippoa lukuunottamatta järin omaleimaiselta kuulosta näin jälkikäteen kuulostellen. Biisien vetäminen livenäkin tuntuu uusien vetojen välissä aina vähän semmoiselta munille puhaltelulta (vaikka niitä toki mielellään silti vetää, en sitä sano) ja muutenkin se joku "draivi" niistä omiin korviin uupuu. Eikä motivaatiota uuden tällaisen materiaalin väsäämiseksi juurikaan ole.

Jos siis Ihmisen nimeen oli toisiksi uusimpaan verrattuna jo monen mielestä ilmeisesti askel väärään suuntaan, niin kuinkakohan metsässä he kokevat meidän olevan tämän debyytin jälkeen? Sen verran eri suuntaan kun ollaan nimittäin menty. Melodista - kyllä edelleen. Death metallia - kyllä kyllä. Ongelma vain on, että mukana on niin paljon kaikkialta muualtakin revittyä vaikutetta eikä tästä enää sellaisia varsinaisia melodeathin tunnusmerkkejä löydy oikein juuri laisinkaan, kuten taisin jo tuolla vanhemmissa viesteissä todeta. Tai sitten itse miellän koko genren jotenkin aivan päälaelleen.

Tässä voisi tietysti sanoa kuten katu-uskottavan muusikon kuuluu: "Mitä vitun väliä? Itsellemme me tätä teemme!". Pitäähän tuokin paikkansa, enkä usko että kuulijoidemme mielipide meidän päätämme saisi kääntymään vaikka kuinka anelisivat, vaan mieluummin keskitymme sitten kääntelemään suuntaamme uusia päitä. Mutta ei se nyt kiva ole kenenkään odotuksia pettääkään.

ps. Niinjoo niitä hauskoja löytöjä: Joku oli pistänyt torrenttina jakoon levymme (jotka siis muutenkin jaossa ilmaiseksi) ja joku oli maininnut meidät youtube-koostevideossaan. Huomatkaa, että biisi on Heikkojen Herralta revitty (I rest my case) sekä että se ainut livekuva joka videoon pistetty ei ole edes meidän, vaan itseasiassa Everdespairin, josta minut saattoi aikanaan basson varresta löytää.

Heinäkuu - aika kuluu ja sato kypsyy

Elämme kesän hienointa aikaa ja elonkorjuu sen kus lähenee. Vaiheikkaan alkukesän vietettyäni voin ilokseni ilmoittaa olevani tällä hetkellä lomalla päivätöistäni ja tuhannet mielenkiintoiset ajatukset ovat näin saaneet paremman jalansijan päässäni. Jännittävää on ollut huomata miten nopeasti aika on kulunut ja myös se, miten paljon on toisaalta tapahtunut, kuin aivan huomaamatta.

Tulevan teoksemme materiaali on hahmottumassa ja hahmokin terävöitymässä hyvää vauhtia mutta vielä ei kuitenkaan uskalla luvata mitään aivan varmaksi. Mikään ei ole varmaa ennen kuin ääni kajahtaa studion eetteristä ja jokainen projektin osasyyllinen voi olla siihen tyytyväinen. Haastava loppukaarre ja sitä seuraava kiri on vielä edessä.

Näin heinäkuuta eläessä, olen henkilökohtaisessa suunnitelmassani kohdassa "kurinalainen soittoharjoittelu". Tämä tarkoittaa toimintaa, jota en ole harjoittanut kuukausiin ellen jopa vuoteen (vuosiin?). Päivittäinen, rutiininomainen soittoharjoittelu on pitkästä aikaa todella mukavaa, jopa meditaation piirteitä muistuttavaa toimintaa. Ja mikä parasta, on ollut mahtavaa huomata että a) kitaran soittaminen on edelleen maailman mahtavinta toimintaa ja b) aikoinaan opitut taidot eivät katoa minnekään kunhan niitä vähän uskaltaa verrytellä. Hittolainen, kaikki tämä ilman potenssilääkkeitä!

Pidetäänpä pirunmoista kesäaikaa kukin tykönämme, syksy tulee ja lyö jälleen uudet esteet ja hidasteet unelmiemme tielle. Nyt on mainio aika terävöittää sihtiään ja vahvistaa tavoitteitaan, entisestään.

Ensimmäinen vitutus

Tätä onkin jo odoteltu. Jossain vaiheessa sen kunnon vitutuksen ja motivaation putoamisen hetkellisesti nollaan nimittäin täytyy tapahtua. Se hetki osui omalle kohdalle tänään.

Eilisen päivän aikana loin jonkin näköisen kaavion levyn sanoituksellisesta puolesta ja siitä minkä tyyppistä veisua toivoisin mihinkin väliin ja mitä minkäkin biisin aikana tarinassamme tapahtuu. Palaute muun yhtyeen puolelta oli tämän suhteen positiivinen ja peukalovoittoinen, eli eipä siinä mitään, mutta samalla tuli puheeksi eräs "tilaamani" sävellys joka nyt on näemmä sitten mennyt minun tietämättäni romukoppaan jo tovi sitten.

Kyseinen biisi kun olisi ollut koko levyn kliimaksi, viimeinen käännekohta sekä levyn sanoituksellinen pääteema, johon viitataan jo muuallakin päin levyä. Aivan sama mimmoista tavaraa ne muut biisit ovat, kyllä niihin aina jotain hauskaa keksii laulupuolella ja vääntää jotain kivoja sanoituksia. Mutta yksi ainut biisi, joka on minulle se tärkein osa levyä koko tarinan kannalta. Ja oikeastaan kyseessä ei edes kokonainen biisi, vaan yksi ainut kertosäe. Se yksi ainut "oma juttu" muualla kuin sanoitus/laulupuolella.

Vielä en silti aio tätä taistelua luovuttaa. Ajattelin ensihätään korkata pari olutta ja hakata päätä seinään vähän aikaa, niin eiköhän se siitä taas elämä voita ja keksitä jotain uusia sotasuunnitelmia tämän jutun toteuttamiseksi.

Debyyttiä haistellessa

Kohta on juhannus. Kevät on mennyt tosi vipinällä töitä tehdessä, lyhytelokuvaa väsäillessä sekä Synestesian lisäksi Ghostdownin ja Betrayal at Bespinin äänitteiden työstämisessä. Nämä kaksi projektia vain sattuivat toteutumaan samana vuonna Synestesia-debyytin kanssa, vaikka niitä on suunniteltu jo vuosista -04 ja -05 saakka kumpaakin.

Uudet kappaleet ovat muusikolle aina hienoja tapauksia monessa mielessä. Ne ovat mukavampia soittaa tuoreutensa takia ja niiden kautta oppii lähes aina jotain uutta. Tietysti oppimisen tuska on aina kärsittävä, mutta se ei ole koskaan muodostunut kovinkaan suureksi. Muutamissa treeneissä soitettujen uusien Synestesia-biisien perustella olen Jonnen kanssa samoissa positiivisissa fiiliksissä.

Omalla kohdallani kevät ei ole antanut liiemmin aikaa säveltää uusia kappaleita. Sellaisen kolmen tunnin löytäminen arkipäiviltä on yllättävän vaikeaa, ja kun sellaisen löytää, on eri asia, saako silloin tuotettua minkäänlaista riffintynkääkään. Mutta kokemus kertoo, että luovuus tulee aaltoina, joten todennäköisesti sellainen on edessäpäin tiedossa.

On ollut mukavaa huomata, että Jonnen lisäksi Kallelta on irronnut mallikkaita kappaleita treenattavaksi. Omalla kohdallani on ollut vaikeata erottaa, mistä riffistä voisi syntyä bändimme musiikkia ja mistä taas ei. Tai oikeastaan: mistä riffistä voisi syntyä sellaista musiikkia, jonka muut bändin jäsenet tunnistavat meille sopivaksi. Olemassa ei ole mitään sääntöä, pitääkö biisin noudattaa tiettyä tahtilajia tai tempoa kuulostaakseen tietynlaiselta. Kuitenkin, aina olen säveltänyt potentiaaliset hyvät riffit niin pitkälle kuin suinkin, vaikka tyylilaji olisikin sitten Nikke Knatterton - salapoliisiriffi - jazz -osastoa.

Liitän kuvan ikumuistoisesta fanikohtaamisestamme Helsingin Kallion kadulla :)

Ps: Meidän musiikkivideo kuulemma valmistuu vielä kesän aikana!

Viikonlopun jälkimainingit

Viikonloppuna siis vietimme aktiiviset kaksi päivää uusia biisejä treenikämpällä tahkoten sekä avaruussimoja lipittäen. Tunnelmat ovat tämän jäljiltä suhteellisen hyvät. Mitään suurempia muutoksia biisit eivät kokeneet, mitä nyt vähän jotain puolikvintettikvarkkihyppyaskelhyppy-kääntöjä komppiryhmämme biiseihin lisäsi. Sekä päätimme muuttaa yhtä kipaletta hieman lyhyemmäksi (lue: hittihakuiseksi ts. radioystävälliseksi) pudottamalla siitä niin sanotusti löysät pois.

Illan riennot sujuivat myös mallikkaasti, vaikka eräs jäsenistämme vähän joutuikin vatsalaukkuaan puhdistelemaan oraalisesti ja meno äityi muutenkin sellaisiin mittakaavoihin, että julkinen anteeksipyyntö porin parhaalle kuppilalle, elikä Baarikaapille, on varmasti paikallaan.

Myös sanoituspuolella oli oikein antoisaa. Muutamasta biisistä sai ihan eri tavalla otetta livenä soitellen ja kynä alkoi juoksemaan paperilla aivan eri tahtiin. Tosin innostusta hieman laannutti kun kotiin päästyäni totesin, että junamatkalla sanoittamani biisin kertosäkeen melodia (projektinimi Mielimaisema muulle bändille tuntomerkiksi) menee hieman eri tavalla kuin muistin ja suunnittelemani rytmitys ei ihan istu, mutta eiköhän sitä jotain keksitä.

Ensimmäinen biisi sai myös virallisen lopullisen nimensä (kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään) ja kappale kantaa nimeä: Lasialttari. Oikein mukava menoralli, jossa blast beatiksikin kutsuttua taiteenlajia tullaan esittelemään. Ehkäpä yksi oma lemppari.

Keikkarintamalta sen verran, että käymme vielä elokuussa valloittamassa Tampereen ja myös Lahden suunnalle on mahdollisesti jotain säätöä tulossa, mikäli saadaan aikataulut yksiin. Sen jälkeen sitten onkin luvassa varmaankin keikkataukoa aina tammikuun alkuun osuvaan levynjulkaisuun asti, jonka yhteyteen toki yritämme jonkinlaisen livetempauksen toteuttaa. Levyn julkaisupäivä siis lyötiin lukkoon tammikuun alulle, eli ei tarvitse jouluaan pilata stressaamalla, vaan voi ottaa siinä pienen loman välissä ennen kuin alkaa armoton mediamylläkkä ja promootio.

Suunnitelmissa olisi myös tässä vielä ennen studiota tempaista nauhalle jonkinlaiset demoversiot biiseistä minun omia studiofasiliteettejäni hyödyntäen. Todennäköisesti tyydymme kuitenkin niissä rumpukoneeseen ajan säästämiseksi. Näiden tarkoitus kun nyt on lähinnä olla jonkinlaisena apuna minulle laulujen pohdiskeluun sekä osviittana levy-yhtiön sekä studion suunnalle, ihan kuin heillä nyt jotain sananvaltaa olisi. Heh.

Biisiä väännetään

Kuvasta puutuu itse kameramies sekä yksi hyvin suomenruotsalainen parempi ihminen.

Kesä lähenee ja tohina kovenee

Toukokuuta elellään ja kesän lämpimiä odotellaan. Terassituolit tuntuvat vielä liian kovin viileiltä joten toistaiseksi rentouttavat sihi-juomat tulee nautittua visusti sisätiloissa, ikkunan lämpimämmällä puolella. Suomen jääkiekkomaajoukkue otti hetki sitten Venäjältä selkäänsä sillälailla ettei jossittelulle jää sijaa, jotenka; nyt on aivan oiva hetki vapauttaa mieltään tänne päiväkirjan puolelle!

Kevät on jotenkin ihmeen kiireistä aikaa ihmisen elämässä ja tämän allekirjoittaneen yksilön kohdalla ei vähiten yhtyeemme tulevan taideteoksen takia. Sävellystyö on jatkuvaa, yötä päivää aivot raksuttaa ja kun joskus iltaisin se hiljainen hetki löytyy että kitaran kanssa alas pääsee rauhassa istumaan, kajahtaa sellainen tulva liikkeelle että oksat pystyyn. Helppoa ei ole, en lähde sitä ylpeyksissäni kieltämään. Työstä tämä sahaaminen ja viilaminen käy - harmi vain että leipä se täytyy vielä toisaalta hankkia. Ymmärtänette paikoin tuntemani riittämättömyyden tunteen.

Kuitenkin, kun oikein kunnolla yrittää ajatella hetken täysin objektiivisesti, projektimme tilanne on tällä hetkellä 100% positiivinen. Materiaalia on (sävellyksinä) valmiina jo yli EP:n verran ja keskeneräisinä - mutta vain sitä mainittua alas istumista vaille valmiita - biisejä toinen mokoma kattaus. Päälle vielä muiden yhtyetovereiden edesottamukset sävellyksien saralla niin johan tässä on ilmoilla varsinainen lupaus seikkailusta!

Silti tämä pieni ihmismieli aika ajoin valuu hämmennyksen valtaan ja hakee vertaisryhmän tukea, että "mitäs helvettiä". Nimittäin, niin paljon ajatuksia risteilee pollassa ympäriämpäri tämän tulevan vallankumouksellisen teoksemme johdosta että välillä kaipaa sitä aitoa bändissä elämistä. Kokonaiskuvaa, joka muodostuu jokaisesta bändin jäsenen panoksesta. Sitä, että voisi vaikka ihan sattumalta törmätä bänditoveriin kaupungin humussa tai treenikämpällä ja kasvotusten keskutellen jakaa mietteitään. Nykyinen pääasiallinen kommunikaatiotapamme (internetselainpohjainen keskustelupalsta, keskustelu.synestesia.net) on jo vuosia sitten sisäänajettu mutta näinä hektisinä aikoina se tuntuu paikoin liian kylmältä tavalta ilmaista itseään.

Nämä kuitenkin ovat realiteetit ja näiden mukaan eletään, sen tiedän. Olemme pitkän tien tarponeet tavalla, joka vielä kymmenen vuotta sitten olisi ollut mahdotonta tai ainakin sataverroin vaativampaa. Tämä tarina on todellinen todiste yhtyeemme yksilöiden omistautumisesta tälle toiminnalle. Vaikka konkreettinen yhteistoiminta on kortilla ja sen myötä aidon yhteishengen luonti kunkin "yksikön" omalla vastuulla, eletään jokainen yhteinen hetki aina täydellä sydämellä ja katse pitkällä kunniakkaassa tulevaisuudessa. Näin se toimii.

Tämä tajunnanvirta on hyvä päättää mahdollisimman selkeään tilannekatsaukseen:
- musiikkia on jo ja sitä tulee vielä lisää
- elämme vaativia aikoja ainakin osan jäsenistön kohdalla
- Naakka-paitojen toinen painos tulee ulos viikolla 21
- studioon siirrymme loppukesän / syksyn tienoilla
- debyytti-albumimme julkaisu tarkentuu vuoden 2009 alkupuolelle
- Suomi voittaa pronssia MM-jääkiekossa vuonna 2008
- Ässät on jääkiekon Suomen mestareita vuonna 2010

Okulaarit kohti tulevaa!

Teema rakentuu

Pari keikkaa tuli tuossa viime kuussa heitettyä ja nehän meni suht mukiinmenevästi, ellei jopa hyvin. Nyt voi taas keskittää kaiken aikansa uuden materiaalin ihmettelemiseen. Otin jokusen viikon pesäeroa noihin uusiin tuotoksiin ja kuuntelin uusin korvin. Kyllähän sieltä irtosi nyansseja joihin aiemmin ei ehkä ole osannut huomiota kiinnittää. Parin biisin kohdalla tuli myös muutettua mieltä aika radikaalistikin ja yksi näistä noussut jopa ihan omaksi suosikiksi. Aluksi en voinut koko biisiä sietää.

Vieläkään ei kuitenkaan olla niin selvillä vesistöillä, että uskaltaisin alkaa mitään jo valmiista kappaleista sanoittamaan, koska on mahdoton sanoa mihin päin levyä ne tulevat kokonaisuudessa istumaan.

Levyn teemaa on tullut pyöriteltyä siis enimmäkseen päässä ja pohdittua mitä kaikkea sanomaa sitä nyt lyriikkapuolelle tahtoo ympätä. Tavoitteenahan olisi synnyttää suhteellisen kronologisesti etenevä sanoituskokonaisuus, joka kertoisi suhteellisen selvän tarinan, joka kerrottu vieläpä kohtuullisen selkein sanakääntein. Eli tällä kertaa ei siis mitään taiteellistahölynpölyä "jokainen tulkitkoon miten lystää" -asenteella. Siihenkin on tullut sorruttua. Tarina itsessään on ollut selvä jo kuukausia. Pari uutta pientä käännettä tulee varmasti joukkoon heitettyä, mutta pohjaidea ei ole muuttunut. Luvassa jokseenkin samoja elementtejä kuin Heikkojen Herralle -biisissä, vaikkakin tarina on aivan erilainen. Mutta tiedossa kuitenkin mm. lämpimiä perhearvoja, omaisen läheisyyttä sekä teräaseita.

Tällä hetkellä päässä on suhteellisen valmiina reiluun neljään biisiin jonkin verran suht valmista tekstiä. Pari ideaa on tullut myös nakattua romukoppaan, kun teksti on mennyt liian naiiviksi. Istuimme hiljattain maestro Jonnen kanssa alas ja katsoimme joitain kertsi-ideoita joita minulla oli ollut. Lähinnä pohdimme niiden rytmitystä ja minkä henkiseen biisiin ne voisi upottaa. Jätän kyllä suosiolla kaikki kitaroiden miettimiset Jonnelle ja tyydyn vain laulupuoleen sekä sitä kautta biisin rytmityksiin puuttumiseen. Näistä ainakin yksi sai Jonnen innostumaan kovastikin, joten omat odotukset ovat sen suhteen korkealla.

Yleiskuulumisista sen verran, että kaikki paidan ennakkoon tilanneet tulevat saavaan viikonlopun aikana mailin, joten uusi erä siis lähtee tilaukseen aivan lähipäivinä.

Sen toisen kitaristin tuntemuksia

Kun itse asiaa muistelee niin aika ennen IN:n syntyä on, itselle tuntemattomista syistä, puolittain usvan peitossa. Näin jälkeenpäin voi kuitenkin varmuudella sanoa, että syyt julkaisun voitonkulkuun ovat suhteellisen selviä. Meillä oli takataskussa kosolti enemmän kokemusta HH:n sessioista ja edessämme oli "parempia" sekä kokonaisuuden luovia laulukappaleita. Voi sanoa että julkaisu oli jo valmis ennen kuin astuimme ensimmäistä kertaa Palmgrenin ihanan viileälle kivilattialle. Tämä helpotti työntekoa huomattavasti; töitä tehdessä ei missään vaiheessa ruvettu arpomaan eikä myöskään tarvinnut soittaa veitsi kurkulla kelloa katsellen. Jokainen tiesi mitä tehdä eikä näin ollen umpikujia sattunut vastaan. Tämä lienee orkesterimme suurimpia vahvuuksia. Jokainen pyrkii omalla täydellisyydenhalullaan minimoimaan virheet ei pelkästään julkaisuja varten, vaan myös keikkoja ja treenejä varten.

Jumalattoman tajunnanvirran jälkeen lienee parasta siirtyä päivän kuumaan perunaan, eli tulevaan julkaisuun. Kuten kitaristikollegani sen alhaalla jo ilmaisi, nyt tuntuu hyvältä! Sävellysprosessi on saatu jo hyvän aikaa sitten käyntiin ja uutta luomusta on alasimella koko ajan. Omalta osaltani täytyy olla tyytyväinen siitä, että yksi valmis ralli tulee omasta kynästä. Vielä tyytyväisempi saa olla siitä, että ko. biisin kelpuuttivat muutkin orkesterin jäsenet. Kokonaisvaltaisesti uutta materiaalia katsellessa on pakko todeta että tällä hetkellä jonkin sortin kikkailu on tekemässä paluuta ja materiaali on jollain tapaa "suorempaa". Tämän näen jollain tapaa luonnollisena kehityksenä Synestesialle. HH:n miltei yltiöpäisestä melodisuudesta IN:n synkempään ja ankarampaan tulkintaan, josta oikeastaan miltei itsestään ollaan siirrytty pykälää edemmäs. Ei tässä kuitenkaan pelkästään mitään suoraa sirkkeliä olla tekemässä, melodiaa ja sitä ominaista Synestesia-fiilistä on kosolti luvassa.

Tällä hetkellä tunne on ylläolevan tapainen. Biisiehdokkaita on jo nyt niin kauhea määrä että oikein hirvittää. Saas nähdä mitä sieltä loppupeleissä tuleekaan...

Tunnelmia helmikuussa

Ennen kuin alan omalta osaltani valoittamaan tämän hetken aatoksia, muistellaanpa hetki lähimenneisyyttä.

"Ihmisen nimeen" oli mielenkiintoinen projekti joka eteni yllättävänkin hyvin, kuin omalla painollaan, ainakin näin jälkikäteen punnittuna. Biisit tulivat alkukankeuden jälkeen melkolailla kivuttomasti ja kokonaisuus tuntui vakaalta jo varhaassa vaiheessa. Nimikkobiisi tuli sävellettyä yhdessä illassa kuin myös toinen "ykkösnyrkki", Juuret tämän maan, kutakuinkin muutamassa päivässä. Mielettömiä suorituksia kun näin jälkikäteen miettii.

Ennen studiota ainoa murhe oli omassa mielessäni, että onnistummeko tallentamaan biisit niiden arvolle sopivasti. En epäillyt lainkaan biisien iskutehoa enkä sen puoleen bändin musikanttien yksilötason suorituksia; tunnelma bändin sisällä ja vallitseva ilmapiiri studiossa oli saneleva lopullisen tuotoksen tason. Ja hyvinhän se meni! Voin myöntää, että IN oli ainakin omalta osaltani melkoinen vedenjakaja Synestesian tulevaisuuden suhteen. Jos IN ei olisi saanut niin lämmintä vastaanottoa kuin mitä nyt on saanut, innostus jatkamiseen olisi ollut ehdottomasti pari pykälää alempana. Ainakin hetken.

Nyt tuntuu hyvältä!

Jokaisella aiemmalla julkaisullamme kehitys on aina edeltäjäänsä verraten ollut huomattavaa. Nyt tilanteemme on aivan uusi ja tällä kertaa haastavampi kuin koskaan; ulkopuolinen julkaisija ja tulevan teoksen mitta laajempi kuin milloinkaan. Lastentaudeista toivottavasti päästiin viimeistään IN:llä eroon. Todisteltavaa riittää. Ja onneksi myös näyttämisen halua, huh!

Kun sopimus Kampas Recordsin kanssa oli tehty, iski jonkin sortin paniikinomainen tunne, että tosiaan; tarttis tehdä levyllinen hyviä biisejä jotka muodostavat vielä hienomman kokonaisuuden. Vuosi annettiin aikaa joten ei muuta kuin hommiin, puhtaalta pöydältä.

Aluksi ei oikein mikään tuntunut miltään. Tuli kaiveltua vanhat pöytälaatikot läpi ja kuunneltua ties mitä hullutteluja inspiraation toivossa. Mielenkiintoista on kuitenkin ollut huomata että jotenkin se homma sieltä sitkeän usvan takaa pikkuhiljaa taas selkenee. Säveltäminen on helvetin hauskaa touhua vaikkakin vaa'an toisessa kupissa on se jumalaton stressi jonka aiheuttaa sanattomat lupaukset bändikavereille ja ennen kaikkea tahtomattaankin hillitön itsekritiikki: toisena ehtoona ehtaa platinaa, toisena aamuna silkkaa rotukoiran ripulipaskaa joka ei naurata ketään. Näinhän se menee. Kaikki luovat ihmiset nostaa kätensä NYT jos tietää tunteen?

Nyt kun eletään helmikuun viimeistä kolmatta, tilanne on hyvä. Studioon on tarkoitus siirtyä loppukesällä/syksyllä ja nyt kasassa on jo kolme valmista musiikkikappaletta (joista yksi taitelija Aaltosen kirjoittama, huom!) ja keskeneräisiä mutta sitäkin lupaavempia kappaleita noin 8. Aika näyttää mitä näistä päätyy lopulliselle albumille. Monta aivan uuttakin biisiä on epäilemättä odottamassa syntymäänsä, sellainen kutina tuolla "isä-lihoissa" on. Lupaava ilmapiiri, kerta kaikkiaan!

Minkälaista tuleva Synestesia sävellyksellisesti sitten on? Myönnettäköön, että paluuta juurille on tapahtunut siinä mielessä, että hienovarainen kikkailu sävellyksissä on jälleen pinnalla. Myös ennakkoluulottomuus ja odotukset laulajamme edesottamuksia kohtaan on ennätyslukemissa, joten sävelyksissä tilaa laululle on annettu paikoin enemmän kuin koskaan. Kontrasteja ja dynamiikkaa, sitähän tässä haetaan. Hienoja fiiliksiä musiikin tuomana, keinoja kaihtamatta.

Elämme jännittäviä aikoja!

Päiväkirja avattu!

Tästä päivästä eteenpäin tällä sivulla voi seurata tulevana vuodenvaihteena julkaistavan projektinimellä "Norsunluutorni" kulkevan debyyttialbumimme syntymistä. Tässä vaiheessa joku voinee kysyä itseltään; miksi? Onhan studioon vielä aikaa liki puolisen vuotta. Tämä ei kuitenkaan ole perinteinen studiopäiväkirja, vaan tänne tullaan tilittämään tuntoja jo huomattavasti ennen studiota. Levyä kun olemme synnyttäneet jo nytkin useita kuukausia. Allekirjoittanutta myös kiinnostaa oman pään sisällön dokumentointi jo näin hyvissä ajoin, jotta näkee kuinka paljon tämän ajanjakson sisällä ehtii ajatusmaailma muuttumaan ja kuinka levyn teema hakee paikkaansa.

Otimme siis uusiokäyttöön Ihmisen nimeen aikaisen studiopäiväkirjan ja laitoimme ulkoasun uusiksi. Mikäli tahdot vanhaa päiväkirjaa lukea, niin ne löytyvät tuolta viime vuoden arkistosta. Tarkoitus tänne olisi nyt kirjoitella vähintään pari kertaa kuukaudessa, tietenkin kiihtyvään tahtiin studion lähestyessä.

Minäpä aloitan siis pelin ja kerron vähän alkuun missä tällä hetkellä mennään:

Uutta materiaalia on sävelletty jo tähän mennessä aikamoinen läjä. Omia tuotoksiaan on tarjonnut sekä perinteinen säveltäjämaestromme Jonne, kuten myös muu kielisektiomme. Ja myös "uudet" säveltäjämme ovat näyttäneet kyntensä. Jonnen kynästä varmastikin edelleen tulee suurin osa levyä koostumaan, mutta en pitäisi mahdottomana että muidenkin tuotoksia kuultaisiin. Levy tulee koostumaan täysin uudesta materiaalista; emme näe vanhojen biisien äänittämisessä kovin suurta järkeä, koska ne jo niin monelta soittimestaan löytyy.

Miltä se uusi materiaali sitten kuulostaa? Tähän ei oikein voi muuta sanoa kuin "Synestesialta". Mihinkään genreen en tuota lähtisi suoralta kädeltä niputtamaan. Mielestäni jo IN kulki siinä "melodisen death metalin" häilyvällä rajalla ja uudemmat biisit tekevät enemmän tai vähemmän selvää pesäeroa tuohon genreen. Vaikkakin vaikutteita tietenkin sieltä suunnalta löytyy edelleen ja varmasti jokunen biisi tulee sinnepäin vahvasti kumartelemaan. Melodisuutta ei kuitenkaan olla hylätty, mutta muita genrelle tyypillisiä ominaismerkkejä ei ehkä enää ole niin vahvasti nähtävillä. Uusiakin vaikutteita on ongittu. Jos nyt joku lampi on mainittava, niin ainakin hyppysellinen doom/stoner-juttuja on tällä hetkellä levylle päätymässä. Myöskin alkupään tuotannossamme vahvemmin esillä olleet kevyet progevivahteet ja tietyntyyppinen rönsyily on luultavasti nousemassa haudastaan, nyt kun kerran sellaiselle on aikaa ja levyn mitta ei aseta niin tiukkoja rajoja.

Entäs levyn teema? Näillä näkymin teemallisesti levy tulee olemaan aika tiukahko paketti ja todennäköisesti levyllä on enemmän tai vähemmän kronologisesti etenevä tarinan kaari. Maailmanparannuksesta on siirrytty enemmänkin tarkkailevampaan rooliin ja ne aiemmin mukana olleet toivonpilkahdukset unohdettu ainakin toviksi. Sanoitukset tulevat myös olemaan huomattavasti "ihmisläheisempiä" ja inhorealismia tullaan varmasti käyttämään tehokeinona. Tarkoitus olisi tänne päiväkirjaan töherrellä myös sanoituksia ennakkoon nähtäväksi, kun ne alkavat paremmin muotoaan saamaan. Tällä hetkellä ovat vielä enemmänkin pelkkä tajunnanvirtaa, koska en ole uskaltanut niitä naittaa minkään tietyn biisin kanssa, koska vielä ei ole tehty juuri minkäänlaista jakoa sen suhteen mitkä biiseistä levylle aikovat mahtua. Myöskin tuo tiukka teemallisuus asettaa esteen tälle, koska jos todetaankin että se alunperin levyn loppuun kaavailtu veto toimiikin paremmin alkupäässä, niin sanoitukset joutavat silloinkin uusiksi.

Eipä tältä erää enempää. Ensiviikonloppuna pidämme pitkästä aikaa kunnon yhteistoimintaharjoituksen uudella hulppealla 60 m2 treenikämpällämme, jossa tulemme treenailemaan uusia kappaleita sekä seuraavilla keikoilla kuultavaa cover-vetoa. Varmasti tuon jälkeen olemme osasta uusista biiseistä jo hieman fiksumpia ja osaamme vahvemman mielipiteen niistä muodostaa. Tähän asti kun olemme joutuneet tyytymään Guitar Pron sulosointuihin.